Työfysioterapeutti Johanna Eskola
"Hyvinvointiin tarvitaan lepoa ja liikettä."
|
Liikunta on yksi keskeisimpiä tekijöitä arjessa jaksamiselle. Mitä muuta tarvitaan? Johanna Eskola kertoo, miten fysioterapeutti motivoi ihmisiä pitämään huolta itsestään ja muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa!
|
Työfysioterapeutti ohjaa ja neuvoo tuki- ja liikuntaelinvaivojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Työhön kuuluu myös moniammatillinen tiimityö työterveyshuollon muiden ammattilaisten kanssa.
"Toimin Diacorissa ammatinharjoittajana sekä vedän Elixia-kuntokeskuksissa ja yrityksissä ryhmille zumbaa, pilatesta, salsaa, aerobicia ja muuta ohjattua liikuntaa", Johanna Eskola kertoo. Lukuisia eri liikuntalajeja harrastavalla Johannalla on itsellään kilpaurheilutaustaa uinnissa ja vesipallossa, joten hänen kohdallaan voidaan positiivisessa mielessä puhua ammatista elämäntapana.
Harjoittelun jatkuvuus on tärkeää
"Kun asiakas tulee vastaanotolleni, hänellä on usein ongelma, jonka hän haluaa ratkaista tai ennaltaehkäistä", Johanna Eskola sanoo. "Tällaisia voivat olla esimerkiksi selkäkipu tai ylipainosta aiheutuvat tuki- ja liikuntaelinvaivat, ja motivaatio harjoitteluun löytyy siitä. Liikunnassa tärkeää on jatkuvuus, joten motivaatiota pitäisi löytää myös sillä hetkellä kun vaivaa ei ole."
Yhdessä myös mietitään, mistä liikuntalajista asiakas pitää, mistä taas ei. Kun kaikki on huomioitu, tehdään yhdessä liikuntaohjelma. Lisämotivaatiokeinoja mietitään jokaisen kohdalla yksilöllisesti.
"Jollekin kokonaan uuden lajin aloittaminen tai vaikka nätin topin ostaminen zumba-tunnille voi tuoda lisäpuhtia. Jos taas tuntuu, että lapsiperheen äitinä ei tahdo löytyä aikaa kuntoilulle, käy lasten kanssa pulkan vetäminenkin treenistä", Johanna muistuttaa.
Perheen ja ystävien tuki auttaa pysymään tavoitteissa
Fysioterapia perustuu terveyttä ja toimintakykyä edistävään ohjaukseen ja neuvontaan, terapeuttiseen harjoitteluun, manuaaliseen ja fysikaaliseen terapiaan sekä tarvittaessa apuvälinepalveluihin. Käytännössä pyritään yhdessä asiakkaan kanssa saavuttamaan tälle ihanteellinen terveys sekä liikkumis- ja toimintakyky.
Johanna Eskola muistuttaa, että ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pelkästään liikuntaa harrastamalla ei synny hyvinvointia, jos koti- tai työasiat ovat rempallaan. Johanna painottaa, että myös puolison, perheen tai ystävien tuki auttaa motivaation luomisessa. Tämän hän näkee asiakkaistaan yhtä lailla kuin itsestään.
"Kun lapset ja perhe voivat hyvin, saa siitä itsekin iloa ja energiaa arkeen", Johanna sanoo. "Myös se, että asiakkaani voivat paremmin tai ryhmäohjaus onnistuu, tuottaa itselleni iloa. Parasta palautetta työstä onkin se, kun ihmiset ovat treenin jälkeen iloisia ja voivat paremmin!"
Muista tauottaa työsi
Fysioterapeutti näkee läheltä, miten suomalaiset naiset ja miehet jaksavat työssään. Millaisia eväitä Johanna Eskola antaa jokapäiväiseen jaksamiseen?
"Muista työn tauotus", Johanna painottaa. "Esimerkiksi istumatyö on passiivista, joten keho tarvitsee aktivointia, verenkiertoa vilkastuttavaa liikettä ainakin kerran tunnissa."
Seisomatyötä tekevälle taas tekee hyvää istahtaa välillä, ja raskaassa fyysisessä työssä pienet venyttelyhetket auttavat palauttamaan kehoa kuormittuneesta tilasta.
"Jos et ole varma esimerkiksi työtuolisi, -pöytäsi tai -välineidesi mitoituksesta tai työasentojesi kuormittavuudesta, kysy rohkeasti neuvoa työfysioterapeutilta", sanoo Johanna Eskola. "Liikunta on yksi tärkeä jaksamista lisäävä tekijä, mutta tarvitaan myös lepoa! Kun olet terve ja nukkunut hyvin, jaksat paremmin myös pienet ylikuormitustilanteet tai stressipiikit."
Pidä lantionpohjan "hissi" kunnossa
Lantionpohjalihakset ovat tärkeitä kaikenikäisille naisille ja niiden hallinnassa voi olla ongelmia nuorenakin. Pulmia voi olla niiden yliaktiivisuuden, jatkuvan jännitystilan tai toisaalta heikkouden kanssa. Raskauden jälkeen niitä voi olla vaikea löytää ja ne ovat ylivenyttyneet.
Johanna Eskola muistuttaa, että lantionpohja toimii kuten "hissi" yhdessä syvien vatsa- ja selkälihasten, pallean ja hengityksen kanssa. Oikea hengitystekniikka auttaa myös raskausajan vaivoissa, synnytyksessä, rentoutumisessa sekä kaikessa kivunhallinnassa.
"Jos hissi on pudonnut kellarikerrokseen, sattaa aiheutua lantion ja selän alueen ongelmia tai suonikohjuja. Hyvä harjoitusmuoto syvien lihasten ja lantionpohjan treenamiselle on PhysioPilates", Johanna sanoo.
Malttia liikunnan aloittamiseen!

Mitä pitäisi muistaa, jos haluaisi aloittaa liikuntaharrastuksen uudelleen vähän pidemmän tauon jälkeen?
"Valitse laji, jota olet joskus harrastanut, kokeillut tai josta arvelet pitäväsi", Johanna aloittaa. "Tee pieni alkulämmittely ja liiku niin, että sinulla on lämmin ja hyvä olo. Kuuntele kehoasi. Repivät, nopeat liikkeet saattavat olla ylikuormittavia, jos et ole liikkunut vähään aikaan. Aloittajalle suositeltavia ovat esimerkiksi PhysioPilates, kävely tai pyöräily, sekä kuntokeskusten ryhmäliikuntatunneista alkeistunnit tai pehmeät ja helpot tunnit."
"Jos olet pelannut aikaisemmin mailapelejä tai kontaktilajeja, niin toki voit aloittaa niistäkin, mutta muista maltti ja lämmittely!" Johanna Eskola painottaa.
Johannan 3 vinkkiä suomalaisille naisille
1) Nuku riittävästi ja syö monipuolisesti.
2) Järjestä itsellesi omaa aikaa johonkin sinulle mielihyvää tuovaan harrastukseen, olipa se sitten liikunta tai löhöily.
3) Opettele hengittämään ja löydä vartalosi "voimanpesä": lantionpohjan lihakset ja poikittainen vatsalihas.
|
Mitä on Pilates?
Pilates on alun perin Joseph Pilateksen luoma kehonhallintamenetelmä, jonka tavoitteena on kehittää voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Se perustuu kehonkeskustan hallintaan ja vahvistaa kehon syviä tukilihaksia. PhysioPilates on pilatesharjoittelua, johon on yhdistetty fysioterapeuttinen osaaminen. Ohjaajana toimii PhysioPilates-koulutuksen saanut fysioterapeutti.
Lue lisää PhysioPilateksesta >>
|